sunnuntai 13. heinäkuuta 2014

Kesävaatetta ja Savaweivie


Neltsun kesäpaita on oottanu kesäkelejä jo tovin kaapissa ja nythän auringosta ollaankin saatu nauttia jo toista viikkoa.
 
 
 
 
 
Pupu tupuna trikoota ostin metsolasta siellä käydessäni. Pupu tupunaan liitttyy mukavia muistoja lapsuudesta, äiti on meille tuota samaista kirjaa lukenut paljonkin ja meilläkin tytöt valitsee kirjastosta harva se kerta pupu tupuna kirjoja.
 
 
Tilasin noshilta aivan ihanaa joustofarkkua. Siitä tuli tytöille leggarit syksyksi ja itselle piti tilata lisää kangasta jos ompelisin farkkuleggarit itsellekkin.
 
 
 No entäpä se Savaway. Se on siis facebookin ompeluryhmän perjantaiprojekti. Joku netin kangaskauppa lähtee mukaan siihen, tekee ylläripaketin joka maksaa yleensä 8e, paketissa on yleensä kangasta joskus ollut myös pelkkä kaava. Paketti tuli keskiviikkona, avaamista piti malttaa odottaa pe aamu klo 8 ja illalla klo 21-23 on ompelun vuoro. Perjantai päivä on aikaa suunnitella ja mallailla mutta kangasta ei saa leikata tai ommella ennen iltaa. Tiikerikuvioinen kangas ei todellakaan ollut mun mieleen, mutta ohjeistus oli että siitä pitää ensisijaisedti itselle tehdä niin ompelin kälyn vinkistä itselle tuubitopin. Luulen että jää käyttämättä mutta mukava oli taas osallistua savaan ja voihan tuon aina leikellä ja ommella uudestaan vaikka typyille leggareiksi...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti