keskiviikko 27. maaliskuuta 2013

Uudet kujeet

Tämä mamma on nautiskellut kotona olostaan kahden ihanan pikku rinsessan kanssa mutta ens viikolla puhaltaa uudet tuulet kun äippä lähtee töihin. Onneksi tytöt saa jatkaa kotona oloa kun ihanat mummut ja isukki ovat vuoronperään lupautuneet olemaan kotona äiskän "vauvojen" kans.

Että semmosta tänne, pääsiäinen menee palautellessa mieleen oppeja koulusta muutaman vuoden takaa. ;)





sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Tilaustöitä

Pinja-neiti toimii mallina melkein samanikäisen Vilja-tytön pipolle ja kaulurille.








lauantai 23. maaliskuuta 2013

Ammuja ja rintsikkakutsuja

Viikonloppu alkoi mukavasti hyvillä uutisilla, joista lisää kuhan on nimmeä paperissa. :)

Mummulan viikonloppua vietettiin ammuja hoitamalla ja osallistumalla Evelace-kutsuille. Minun runosuoni ei nyt oikeen saa aikaseksi tekstiä tähän, joten antaa taas kuvat puhua puolestaan....







keskiviikko 20. maaliskuuta 2013

Koko perhe tyytyväiseksi

Meillä oli perheen huoltopäivät, vai miksi niitä voisi kutsua. :) Tiistaina lähdettiin siskon luokse kaupunkiin, käytiin isukin kans elokuvissa (21 tapaa pilata avioliitto; suosittelen), ja sen jälkeen vähän syömässä ja jutustelemassa ihan kahestaan. Kiitos siskorakkaalle typyjen hyvästä hoidosta!

Keskiviikkona kävin levveän kuletuksen (tytöt sisarusrattaissa) kans vähän kaupoissa ja käytiin myös kahtomassa eläinkaupassa pikkuelukoita. :)

Meeri tuli pikku-juhon kans hakemaan meidät ja kävästiin parituntinen Angry Birds puistossa Vuokatissa. Lisää siitä reissusta ja paremmat kuvat löydät täältä

Pahoittelen taas kuvien laatua! :)

Pinja-neiti ihmeissään leluhyllyillä

Äiti pääsi käymään eurokankaassa... ;)


Käytiin lasillisella (ja samalla vähän naposteltiin)

Aamun tunnelmia, ihana unelta tuoksuva Nella <3 ja Pinja  myös <3
Eläinkaupan ihmetyksiä
Tämä oli Nellasta paras "laite" koko puistossa. :)



Ja Pinja ihmetteli eri lattiamateriaaleja. Sisustussuunnittelijakohan  tästä neidistä tulee? :)

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Heppatunika

Nellukka sai heppatunikan. Kylläpä näinkin yksinkertainen malli teetättikin töitä!! Pään- ja kädenteihin en ollut tyytyväinen, joten sehän tiesi purkamista ja uudelleen ompelua, mutta se kannatti. Lopputulokseen on äiti ja tytär tyytyväisiä! :) Pinja-neiti saa myös samasta kankaasta mekkosen.

Neltsu ei ensin meinannu suostua malliksi (muuten kuin käsimallina. :) )

Pienen houkuttelun jälkeen suostui antamaan pikku poset. :)






maanantai 18. maaliskuuta 2013

No niitä kässäilyjä

Pipoja tilauksesta ja varastoon odottamaan sopivia päitä. :)
                                               

Lumipuku on viimeistelyä vaille valmis! Caro parkkeerasi puvun päälle, että isäntä muistaa varmasti ottaa hänet mukaan Lappiin pääsiäiseksi riekkojahtiin. :)








Hiihtolomalla valmistuneet sukat tyttärille


Osallistuin Facebookin- luovuushaasteeseen. Ensimmäinen haaste valmistui, ja sen sai ihana ystäväni Mari <3

Sunnuntain retki

Sunnuntaina oli aivan ihana ilma, joten Tommi houkutteli meidän koko porukan makkaranpaistoretkelle. Nella oli heti valmis lähtemään, mamma empi hetken koska mielellään olisi ommellut sen ajan. ;) Onneksi päätin lähteä matkaan, oli nimittäin mukava reissu!



Iskä pesueineen

Päästiin laavulle....

...järven yli kelkkareittie. Soijaa pukkasi molemmille kun vuorotellen vedettiin vaunuja lumessa.

Nähtiin myös tuttuja

Lämmintä kaakaota ja ruisleipää, parhaat retkieväät

Nella vahtii nuotiota, Pinja nukkuu tyytyväisenä

Nam!

Käsityö kuvia tulossa pian.... :)


sunnuntai 17. maaliskuuta 2013

Arvontavinkki!

Modernisti Kodikas arpoo ihanan lahjan, vielä ennättää käydä osallistumassa! Arvonta-aika loppuu tänään sunnuntaina klo 16!

Kuva ja arvonta täällä
Minulla on ollut mukavan ompelutäytteinen viikonloppu, johon on mahtunut kaikkea muutakin kivaa tekemistä. Tämä päivä vielä tehokasta työaikaa, kuvia tuotoksista myöhemmin!

Aurinkoista sunnuntaita!

perjantai 15. maaliskuuta 2013

Paketti ruotsinmaalta

Tilattiin Ellin kans kankaita Rosa Huset- kaupasta. Tänään kävin sitten hakemassa paketin matkahuollosta, avasin ja katoin että ei oo totta, väärän paketin se Elli on mulle laittanu tulemaan. Oli nimittäin pikkusen jotain muutakin siellä kun kankaita. :D Kiitos taas, minen tiijä miten sinun yllärit sulle korvaan.... ;)

Mutta, tässä siis kuvia paketin sisällöstä:



Merkit täältä
 
Tuollaiset merkit pääsee minun tekemiin käsitöihin jatkossa koristamaan. Ja ihan varmaan laitan Tommin lumipukuunki tuommosen!! :) Se puku on muuten kohta valmis, itsekkään en kyllä tätä tietoa vielä oikein sisäistä. :)
 
Mukavaa viikonloppua, minun viikonloppu menee ompelutunnelmissa!

perjantai 8. maaliskuuta 2013

Viimeisiä viedään

Tänään lähetään mummulan kautta kotiin! Mukava loma, mutta ihana palata taas tuttuun arkeen. Pinjan päiväunet on ollu täällä ihan mitä sattuu, pikkuneiti on ollu vauvasta asti huono nukkumaan päikkäreitä niinku oon jo kertonutkin. Ja nyt Pinjalla on taas uusia taitoja (mm. pystyyn nouseminen, hetkittäin seisoo ilman tukea ja äitin tittin narskuttaminen) niin nämä varmaan verottaa entisestään lyhyitä päikkäreitä. Mutta jospa tämä tästä ja selviän ilman burnouttia tästä vaiheesta. ;) onneksi yöllä nukutaan hyvin!

Vielä muutama lomakuva kollaasi. Enjoy!!









tiistai 5. maaliskuuta 2013

Joko Salla postaukset pursuu korvista?!?

No täältä tulee vielä, nimittäin sain kälyltä oppia iPadin käytössä ja kuvakollaasien lisäämisessä niin pakkohan nyt opittuja taitoja esitellä. :)

Tänään ollaan saatu raitistailmaa oikein urakalla. Ensin pulkkamäestä ja loppupäivä oltiinkin sitten isossa mäessä. Minäkin pääsin laudan päälle pitkästä aikaa. Niin hirvitti, että piti käydä ostamassa turvakypärä ennenkin nousin rinteeseen. Minä oon aina kuvitellu, että nuo laskettelukypärät on suunnilleen kelkkakypärien luokkaa, mutta ah, mikä fiilis kun sen painoi päähän, niinku pipo, tai paljon parempi! Sinne ei edes tarvinnut laittaa alle mitään! Ja tyylikäshän se on ku mikä, niinku mikä tahansa kypärä minun päässä. ;) (huomaako tässä yhtään ironiaa?) mutta siis turvallisuus ja se lämpö minkä kypärä antoi, enää en laske ilman.

Tämmöstä täällä, yks villasukkahi valmistui, mutta tehdäänpäs toinen ennenku kuvataan....







maanantai 4. maaliskuuta 2013

Hiihtolomallahan hiihdetään

...vauhti ei vaan päätä huimaa, eikä kilometrejä taida koviin montaa tulla ainakaan pikku Nennalla. :) täällä lomaillaan, tai samanlaista hästäämistä tämä homma on täällä kun kotonakin. Pinkku nukku eilen tosihuonosti päikkärit ja oli muutenkin jotenki kiukkukaukku koko päivän. Mutta yön nukkuo kuhnotti ihan äitin vieressä hyvin <3

Carokin tuli lomalle, mahtaa sillä olla meidän toista karvasta otusta ikävä joka lomailee Meerin hyvässä hoidossa.

Jonkun hetken oon ehtiny istua ja neuloa. Mukavan väristä lankaa tuo tivoli.

Minä oon edistynyt tässä ipadin käytössä sen verran, että osasin pienentää ne kuvat. Nyt seuraavaksi pitäs oppia laittamaan kuvat tänne tekstin väliin, kun nyt ne on tuolla lopussa kaikki peräkkäin. :)

Meijän isi ei pysty lomailemaan, vaan on pystyttäny lomallekkin pikku toimiston. :)







lauantai 2. maaliskuuta 2013

Perillä ku kalloheikki

No niin sitä päästiin perille,vaikka matka pitkältä tuntui välillä. :) tultiin nyt naisväellä tänne ja huomenna saahaan toivon mukaan miesvahvistustahi. Tytöt kävi jo poreammeessa polskimassa ja makkarathan ne piti kans paistella. Typykät nukkuu niin tämä mamma lähtee saunaan ja korkkaa uuden söpöstyksen, tivoli langan (minun ei oikeesti ois tarvinnut ostaa lankaa) :)

Näihin kuviin, näihin tunnelmiin....