keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Syksy on tullu!

Sen huomaa siitä, että tämä mamma alkaa viihtymään illalla tyttöjen nukkuessa sohvan nurkassa, viltin alla sukkapuikot kädessä. Ah, parasta. Eilen vielä sain jäätelöpalvelun sinne sohvannurkkaan, ainon suklaajäätelö on aikas hyvää!! ♥

Ekana puikoille pääsi ihanan pehmeää alpakkalankaa ja tarkotuksena on kuttoa Pinkulle alusvanttuut kurakinttaisiin ettei pienellä tartte sormet palella. Pinkusta puheen ollen, meijän 1.3vee vauva ei oo enää vauva äidinkään mielestä ja tein radikaalin ratkasun toissailtana ja päätin että yötittittelyt jää nyt pois. Toissayönä herättiin n. 15 kertaa, oli muutes aika kiukkunen pikkumyy kun ei saanukkaan yömammaa! Viime yö meni 4:llä heräämisellä  eli edistystä havaittavissa. :) tämä mamma on vaan aika väsyny tällä hetkellä, mutta toivon kovasti että meillä kohta nukutaan yöt läpeensä onnellista, hyvää unta. Pitäkää peukkuja ja laittakaa mulle tsemppiajatuksia! :)

Tein sitten eilen "hyvän mielen cookiissejä" ihan oman jaksamisen tueksi. :) vietiin mummille ja ukillekkin synttärilahjaksi niitä ja ne on kyllä aikas maukkaita! Ohje vaatii vielä hieman kehittelyä joten julkaisen sen sitten kunhan olen tehnyt uuden satsin.

Vielä lisäksi, synttäreitä on ollut kiitettävästi lähiaikoina, kaverini tytön 2vee synttäreille ompelin paidan lempparikankaastani. Tuli kiva!

4 kommenttia:

  1. Kyllähän kaikki jaksaa paremmin kunnon yöunien jälkeen. Joten kovasti tsemppiä näihin ensimmäisiin öihin! :) Päiväsaikaan sitten voi syödä vaikka suklaata pahimpaan ahdinkoon. Tai voi kai sitä syyvä yölläkin :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos,sitä tarvitaan! :) suklaakin passaa tai sitte nuo keksit,niissä on kans jaksamiseen auttavia ainesosia; kahta suklaata, kahta sokeria ja voita. Eipä niissä juuri muuta kyllä olekkaan!! ;)

      Poista
  2. jee! hyvä pinkku.. sinne ne yötissittelyt jää nopeemminku arvaatkaan ja saatte nukkua kaikki taas hyvin ❤ varmasti aluksi kiukuttaa ku ei tissiä saankaan :) ihana tuo paita!! tiedämpä mitä seuraavan kerran tilaan Elmolle ��! ja hei se kännykkä/rahapussi alkas tulla tarpeeseen!! kangas pitäs vaan miettiä valmiiksi.. oon yhteyksissä siitä siis!!
    -jenni

    VastaaPoista